maanantai 16. helmikuuta 2015

Lankoja lankoja...

Kevätauringon paisteessa huomaa kaikki talvella vähälle huomiolle jääneet nurkat kotona. Aloittelin kevätsiivousta jo vaatehuoneen siivouksella jokin aika sitten. Sieltä löytyi - kylläkin tiedossa olevat - useat lankakätköt, jotka päätin vihdoin saada selvitettyä. 

Olen aina harrastanut käsitöitä - joskus jopa ompelin omia vaatteitani. Neuloen ja virkaten olen nuorempana tehnyt käsitöitä villapaidoista lakanapitseihin... Sitten tuli aika, kun en koskenutkaan puikkoihin tai koukkuihin... Taisi olla sitä kiireistä sinkkuaikaa, kun piti töiden lisäksi harrastaa ulkoilua - lue: bilettää...

No sitä kesti oman aikansa ja nyt näin rauhoittuneena ja vakiintuneena ja nuorempien, varsinkin kummityttöni, innostamana olen taas tarttunut puikkoihin. Lankoja olen kyllä ostanut aina silloin tällöin vaikka niistä en ole mitään tehnytkään. Ajatuksena aina, että "sitten joskus".

Minusta on ihanaa neuloa ja virkata, mutta lankojen päätteleminen on tervanjuontia. Siksi minulle onkin kerääntynyt myös paljon keskeneräisiä käsitöitä. Osa niistä joutuu purku-urakan alle, mutta osa on kyllä sellaisia, joista voin vielä saada valmiitkin..
Yksi hyvä keskeneräisen esimerkki on luonnonvalkoinen palmikkoneule. Siinä on sekä etu- että takakappale valmiit ja hihoista puuttuu noin kymmenen senttiä... Sitten suoristukseen, saumat kiinni ja kauluksen neulominen... Ajattelin ensin tehdä noista valmiista kappaleista tyynynpäälliset, mutta kun tarkemmin sovittelin ja katselin, niin kyllä siitä vielä villapaidan yritän saada. Onhan sitten varasuunnitelma, jos ei onnistu...
palmikkoneule
näen jo itseni valkoinen palmikkoneule päällä keväthangella hiihtämässä





Lankakätköistä löytyi myös valmiita käsitöitä. Lapasia on kiva tehdä, mutta se - jo mainitsemani - lankojen päätteleminen... Miten se voikin olla niin vaikeaa...

Kuvasin aarteeni, kun olin niitä jo vähän järjestänyt väreittäin.
lankoja

Kuvastakin näkee vasemmassa alareunassa noita valmiita lapasia, joista siis vain langat ovat päättelemättä. Parit lapaset ovat lasten kokoa, joten niiden kohtalo on odottaa vuoden päähän, jotta pääsevät käyttöön... Nyt ovat liian isot suvun pienokaisille... 
Tuo keltainen virkkaustyö kuvan keskellä on paloista koottava pieni peitto - loputkin palat ovat valmiina, mutta en ole saanut niitä kiinnitettyä yhteen...

Kun langat oli selvitetty, niin kokosin ne säilytyslaatikoihin ja menivätkin paljon pienempään tilaan kuin mitä ne ennen veivät vaatehuoneessa. Ja nyt näen helposti mitä missäkin on, kun otan taas puikot esiin.

lankoja
etualalla keskeneräisiä ja päättelemättömiä töitä
Olen sentään valmiiksikin saanut käsitöitä... Tänä vuonna on valmistunut villasukkia. Niiden käyttö on ympärivuotista, joten niitä myös kuluu paljon.

vihreä villasukka
Lankana Novitan Nalle Taika-lankaa. Ensimmäinen käsityöni pitkään aikaan - halusin nopeasti ja helposti hauskaa. Taika-lanka oli juuri sopivan eläväistä eikä tarvinnut miettiä kuviointia. Tarpeeksi oli miettimistä kantapään tekemisessä ja silmukoiden luonnissa.









Kun asiat olivat taas palauteneet mieleen, niin otin seuraavaksi samaisen Taika-langan seuraksi valkoista. Raitasukat olivat parissa illassa tehty...
raidallinen villasukka
raidallinen villasukka 
Ja kun alkuun pääsin, niin samaisen valkoisen rinnalle otin aiemmin talvella suunniteltujen (ja aloitettujen) lapasten vaaleanpunaisen langan. Myöskin Nalle-lankaa... Tuo valkoinen lanka on tosi vanhaa - se on aikanaan hankittu Hyvinkään Villakehräämöstä joskus 80-luvulla... Sitä minulta löytyy vielä monta vyyhtiä :) On siis luvassa lisää raitasukkia :)



4 kommenttia:

  1. Täällä yksi lankahamsteri... Keskeneräisiä neuleita on varmaan enemmän kuin valmiita. Ainakin kaksi keskeneräistä neuletakkiin. Ellei peräti kolme. Marraskuussa sain valmiiksi viisi vuotta kesken olleen huivin. Ja silti en päässyt viime viikolla Cittarissa lankakorin ohi. Että ompeluseuran kokousta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeluseuran pitäisi kyllä kokoontua - muistan joskus aikanaan kun meistä jokainen teki vihreän peiton neliöitä... ei tullut peittoa ei... :) tuli kivoja patalappuja :D

      Poista

Kiitos kun kävit - ihanaa, jos jätit käynnistäsi viestin :)